Kutistuva susi

Olipa kerran susi nimeltään Sanni. Sanni rakasti kukkia vaikka olikin susi.
Koska sudet eivät yleensä pidä kukista, ainakaan Sannin suvun sudet eivät pidä kukista.
Kukaan Sannin kaveritkaan eivät pitäneet kukista vaikka olivatkin tyttöjä.
Muut susi-tytöt leikkivät nukeilla, jotka olivat kylläkin tyttöjen saalita jolla he opettelivat saalistamaan oikeaaa riistaa. Sillä tytöt olivat liian nuoria saalistamaan luonnossa.
He voisivat joutua vaaraan koska eivät osaa vielä puolustautua muilta.

Sanni leikki päivät pitkät nurmella auringon paisteessa ja mietti pitäisikö alkaa kasvisyöjäksi.
Sanni mietti pitkään ja hartaasti asiaa.
- No kokeillaan sitten sitä kasvisyöjähommaa. Sanni mutisi itsekseen.
Hän otti maasta heinää ja työnti suuhunsa.Sanni mussutti heinää vaikka se oli hänen mielestään aika pahaa.
- En halua tappaa pieniä viattomia eläimiä, koska haluaisin ollla heidän ystävänsä. Sanni sanoi itselleen.
Sanni alkoi kirjoittaa kaikille pienille jäniksille, oraville ja muille pikkueläimille kirjeitä.
Kirjeessä luki näin: Hei! Olen Sanni-susi ja haluaisin olla teidän ystävänne. Vaikka olenkin susi, pidän kukista ja syön nykyän heinää enkä lihaa. Haluaisin tavata teidät kaikki ja ystävystyä kanssanne. T: Sanni-susi.
Sanni lähti viemään kirjeitää eläimille tuotapikaa.

Silä välin toisaalla metsän uumenissa muut sudet valmistautuivat seuraavaan metsästysretkeen ja seuravan yön ulvontaan. Kylässä asui Sannin veljet Nico ja Nicolas jotka odottivat todella paljon seuraavaa yötä. Ensi yön kuutamoretkelle lähtivät Sannin isä, Nico,Nicolas ja muiden perheiden jä seniä. Jopa tarpeeksi vanhat tytöt saivat lähteä saalistusretkelle. Kun osa susista olisivat saalistamassa, kylässä odoteltiin että muutkin saisivat ruokaa.

Kun Sanni oli saanut vietyä kaikki kirjeet postilaatikoihin, Sannia alkoi väsyttää kovin paljon. Ja Sanni alkoi miettiä miettiä misä nukkuisi ensi yön. Hän lähti liikkeelle ja meni hänen parhaan ystävänsä Kikka-ketun luokse ja koputti ovea.
- Moi. Sanni sanoihymyillen.
- Moi. Mitä sä täällä teet? Kikka-kettu kysyi.
- Nokun mä en tunne itseäni oikesksi sudeksi enkä haluaisi mennä kylään toisten ilkuttavaksi, niin voisinko mä tulla teille yöksi? Kikka kysyi.
- No tule sisään niin katsotaan sulle yösija ettei sun tarvitse nukkua ulkona. Kikka sanoi.
- Kiitos! Sanni kiitteli.
- Ei ketsä. Kikka vastasi.
Tytöt menivät sisään ja nukahtivat samantien kun livat päässeet sänkyyn.

jasmiina. kesken

Pikku-maahinen

Kerran kauan kauan sitten. Metsät ja autiot talot olivat pulloillaan maahisia.
Mutta ihmiset tulivat työkoneiden ja kirveidensä kanssa metsään.
Maahiset yrittivät paeta ihmisiä mutta moni jäi työkoneiden alle.
Monikaan maahisista ei selvinnyt. Kun ihmiset olivat tullet ja tuhonnet maahisten kodit he olivat yrittäneet selvittää miten he voisivat selvitä tulevasta talvesta.
Eräs maahis-ukko päätti että kaikki viisivuotiaat ja sitä nuoremmat pitäisi viedä jonnekkin suojaan ensitalveksi.
Kaikki maahisperheet alkoivat miettivät minne veisivät omat lapsensa. Joku vei sienien alle ja joku vei lehtikasaan. Mutta eräs viisas äiti veikin oman vauvansa metsän eläimille.
- Voisitteko te hoitaa minun pikkuista vauvaani ensitalven ajan ettei hän menehdy talvella.
- Voimmehan me toki häntä vahtia ja hoitaa ensitalven , mutta hanelle ei löydy koko talveksi ruokaa.

Niimpä äiti jätti pikkuisen eläimille ja lähti etsimään ruokaa pikkuiselle.
Hän haki maahiskylästä pari apuria ja kaikille korit.
H elähtivät etsimään roskiksia joissa olisi ihmisten jättämiä jätteitä.
He alkoivat kaivaa roskiksia ja löysivät todellakin ruokaa.
He kaivoivat ruokaa varmaan kolme tuntia putkeen, ennenkuin he saivat koko talveksi ruokaa vauvalle. Äiti ja apurit lähtivät kaupungista maahiskylään ja sieltä metsään.
- Tässä olisi nämä ruoat jotka lupasin tuoda sinulle talveksi että vauvalla on paremmat selviytymismahdollisuudet. Äiti sanoi ja näytti ruokia.
- Kiitos paljon ! Metsän eläinten johtaja, Kaarina-Kettu sanoi.
Äiti syleili vielä viimeisen kerran omaa lastaan, jätti ruoat Kaarinalle ja palasi kylälle.
Mitä lähempänä talvi oli sitä enemmän hän mietti ja suri omaa pientä pikku vauvaansa.

Talvi koitti pian ja kovat pakkaset koittivat pian. Kovien pakkasien aikaan maahisista ensimmäisenä kuolivat pienet vauvat joita ei kukaan koko talvena hoitanut.
Seuraavaksi nälkään ja kylmyyteen kuolivat vanhemmat eli aikuiset ja vanhukset.
Ainut joka maahisista selvisi oli Pikku-maahinen. Sekä eläimet metsässä.

Talvesta muuttui kevät ja keväästä kesä.
Pikku-maahinen kasvoi ja kasvoi, ja yht´äkkiä Pikku-maahinen olikin jo aikuinen.
Kun Pikku-maahinen oli aikuinen hän sai lähteä metsään jo aivan yksin.
Maahinen kulki ja leikki metsässä kunnes, hän kompastui isoon tuohikonttiin.
- Mikä tämä on??? Pikku-maahinen kysyi itseltään.
Pikku-maahinen tutkaili tuohikonttia pitkään ennen kuin tahusi...
- Tämähän onkin tuohikontti!!!
Pikku-maahinen otti tuohikontin mukaansa ja lähti metsän eläinten luokse ja alkoi esittelemään hänen uutta konttiaan. Pikku-maahinen avasi kontin ja kontii alkoi loistella ja säteillä.
Pikku-maahinen ajatteli mielessään,
- Jospa tämä onkin vaikka taika- kontti.
Pikku-maahinen meni lähemmäs konttia ja otti sen käsiinsä. Kontti lopetti loistamisen ja Pikku-maahinen sanoi näin:
- Tahdon kaikille omat talot.
Konti alkoi loistella ja sen sisältä tuli kaikille omat talot.
- JIPPIII!!! Kaikki huusivat yhteen ääneen.
Sen avulla kaikki olivat onnellisia ja pysyivät terveinä.


By: Jasmiina